Kasvun kansio on toimintamuoto, jota työstämme kaikissa lapsiryhmissä. Tavoitteenamme on, että kasvun kansio on lapsen itsensä näköinen. Lapsen oma osuus kansion kokoamisessa on olennaista. Kansio voi sisältää lapsen omia juttuja ja satuja, piirroksia selityksineen, kuvauksia tapahtumista, lapsen lempilauluja, valokuvia lapsesta jne. Halutessaan vanhemmat voivat osallistua kansion kokoamiseen liittämällä siihen kuvauksia lapsestaan kotiympäristössä.
Kasvun kansion kautta lapsen kehitys tulee näkyväksi. Kansion avulla myös lapsi pystyy itse seuraamaan omaa kasvuaan ja kehitystään. Kansio toimii oivallisena lapseen tutustumisen välineenä hänen siirtyessään ryhmästä toiseen. Lapsi voi viedä kansion myös halutessaan luokanopettajalle aloittaessaan koulunkäynnin.